Siirry pääsisältöön

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone

Ei ollut sinänsä ihme että keikka oli päässyt yllättämään hänet. Se oli kaikista keikoista juuri se jolle kukaan ei olisi halunnut joutua eikä olisi suonut liioin kavereittenkaan joutuvan, se oli aina yhtä vaikea. Se oli vaikea jo siksi että se oli harvinainen, ja sen tähden siihen ei kouliintunut. Jokainen sellainen keikka oli aina kuin ensimmäinen, siksikin, että siinä oli tasapainoteltava vielä herkemmin kuin muilla kuolinpaikoilla ja yritettävä silti löytää totuus.

Tunnustus #1: Ainoa Harjunpääni ennen tätä uusinta on Harjunpää ja rakkauden nälkä, jonka luin jollekin lukion äidinkielen kurssille. En muista kirjasta juuri mitään, eikä se herättänyt mitään kummempaa rikosromaani-innostusta. Luen todella vähän dekkareita, joten en osaa sanoa onko tämä uusin nyt jotain "taattua Harjunpäätä" tai peruskamaa suomalaisten rikosromaanien rintamalla. Mutta jotain suureen yleisöön vetoavaa Harjunpää-romaaneissa täytyy olla - miksi muuten ne pompsahtaisivat aina ilmestyttyään myyntilistojen kärkeen?

Tunnustus #2: En pitänyt Harjunpää ja rautahuone -romaanista. En ensinnäkään pitänyt Harjunpäästä itsestään, enkä osannut ilmeisesti virittäytyä oikeaan tunnelmaan kirjaa lukiessa. Välillä tuntui kuin olisi katsonut erityisen karmivaa CSI-sarjan jaksoa, välillä taas rankkaa pornoa. Toki väliin mahtui positiivisia pilkahduksiakin. Romaanin synkkyyttä valaisee erityisesti Neean hahmo - pyörituoliin sidottu kääntäjä, jolla on lämminhenkinen suhde Orvoon, seksityöläisenä toimivaan mieheen. Mutta vaikka juoni sinällään veti vääjäämättömästi eteenpäin, tarinaan tuntui koko ajan jäävän aukkoja ja epäselvyyksiä. Romaanin varsinaisen rikoksen tekijä paljastuu lukijalle oikeastaan melko pian, ja kirjan loppupuolella odottaa vain sitä, saisiko poliisikin lopulta saman selville.

Tunnustus #3: Hyvän kirjan pitäisi herättää jotain tunnetiloja lukijassa, tämä ei herättänyt juuri mitään. Odotin edes jonkinlaista jännitystä, mutta jännittävät kohtaukset tai yllätykset loistivat poissaolollaan. Yksityiskohtaiset, inhorealistiset kuvaukset mätänevistä ruumiista ja sadistiset seksikuvaukset herättivät lähinnä inhoa. Ja inhoa en oikein osaa samastaa viihteeseen. Yhteiskunnasta - tai ainakin sen pimeimmistä puolista - annettaan romaanissa kyynisen pessimistinen kuva, eikä tunnelin päässä näy juuri valoa.

Lopuksi: Moni varmaan ostaa uuden Harjunpään pukinkonttiin tai löytää sen itse tänä jouluna lahjapaketista. Itse en uskaltaisi ostaa tätä kuin paatuneimmalle tosifanille, sen verran rajua tekstiä kirjassa on. 

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone. Otava. 2010.

Linkit:
Otava: Harjunpää ja rautahuone
Otava: Matti Yrjänä Joensuu
HS kirjat: "Itkettää, kun näkee omin silmin"
KSML kirjat: Harjunpää ja rautahuone
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe
3 kommenttia
Lue lisää

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude
1 kommentti
Lue lisää